Taas uusi alku

Viikonloppuna kyllästyin taas, jälleen kerran, siihen, että olin hautautunut sokeriviidakkoon. Aamupalaksi sokeria, lounaaksi sokeria.. Ja illalla lisää sokeria heti kun lapsi nukahti. Arkipäivät sujuvat ihan mukavasti vähemmälläkin sokerilla, mutta viikonloppuna kaikki leviää käsiin. Arkisin rytmi, siis myös ruokarytmi, on säännöllinen, viikonloppuisin ainoastaan lapsi syö säännöllisesti. Jos siis en halua lihoa (vaan laihtua) tai saada kakkostyypin diabetesta, täytyy jotain tehdä. Nyt. Olen noin 15 kiloa kevyempi kuin painavimmillani olen ollut, mutta kuitenkin myös monta kiloa painavampi kuin vuosi sitten, jolloin olin aikuisiällä kevyimmilläni. Paino on minulle toisaalta toissijainen asia, tärkeämpää on se, mitä peili kertoo. Tällä hetkellä se kertoo, että olen kohtuullisen lihaksikas, mutta ne lihakset eivät pääse oikeuksiinsa kaiken löysän alta. Mihinkään fitnesskroppaan en pyri, enkä semmoista voisi kaikkine arpineni edes saavuttaa, mutta mikäänhän ei estä minua pyrkimästä terveen näköiseen kehoon.

 

Tässä kuvassa en ole edes isoimmillani, joten voitte kuvitella, kuinka tukala olo minulla on joskus ollut. Itsehän en tosin isoa kokoani edes tajunnut, vaikka häämatkallakin 48-kokoiset housut puristivat.

Tällä hetkellä tilanne on onneksi edes hieman parempi. Vaatekoko on kaikkea kokojen 40 ja 44 väliltä, useimmiten 42. Saliharrastustani jatkoin reilun puolen vuoden tauon jälkeen helmikuussa, ja olen huomaavinani jotain kehitystäkin. Hauis alkaa vaivihkaa, siis todellakin hyvin vähän, erottua, vaikka käsissä onkin löysää nahkaa (toki myös rasvaa) yhden käsilaukun tarpeiksi. Jalkaprässiin olen saanut latoa lisää painoa harva se viikko, samoin moniin muihin laitteisiin/liikkeisiin. Kuvaan itseäni paljon, koska vaa'an lukema nököttää usein viikkokausia samoissa lukemissa, vaikka samaan aikaan vaatteet alkavat tuntua löysemmiltä. Näitä kuvaspämmejä on siis tiedossa jatkossakin paljon.

 

 

Liikunta ei siis ole ongelma, sitä harrastan vähintään viitenä päivänä viikossa kuntosalin ja lenkkeilyn muodossa. Suurin ongelma painonpudotuksessani on siis sokeri. Ja viikonloput sokeriorgioineen. Ketokarppaus olisi varmasti se nopein tie onneen, mutta edellisen kerran ketokarpatessani menetin yöuneni, haisin ketoosin vuoksi pahalta ja sain sydämentykytyksiä. Maltillisempi karppaus sopii minulle, joten siihen aion luottaa myös nyt. En laske, mittaa tai punnitse ruokiani, sillä se aiheuttaa vain stressiä ja ahdistusta, mikä taas osaltaan lisää sokerihimoja. Sen sijaan mittaan ja punnitsen itseäni sekä tavoittelen parempia tuloksia salilla ja lenkkipoluilla.

Tämän viikon haasteeksi otan ateriarytmin noudattamisen sekä sokeriherkkujen välttelyn. Tiedossa on siis luultavasti paljon päänsärkyä ja kireitä hermoja ;) Onneksi karpatessa(kin) saada syödä mahansa täyteen herkullista ruokaa. Iltaa varten teenkin piakkoin hyytymään proteiinirikkaan suklaamoussen, Masussa makeaa -blogin reseptiä vähän muokkaillen. Tässä siis ohje alkuperäiseen. Nauttikaa!