Aika ajoin rupean miettimään, miksi oikein lihoin. Olin pikkulapsena hoikka ja liikuin paljon. Ala-asteella aloin lihoa, vaikka edelleen liikuin paljon. Muistan kuitenkin, että ala-asteen loppupuolella söin myös paljon karkkia. Kirjastoreissuilla kävin aina lähikaupassa ostamassa vähillä penneilläni ja markoillani pieniä suklaapatukoita. Ala-asteen lopussa taisin olla normaalipainon ylärajoilla tai sitten jo ylipainon puolella, en muista. Maharöllykkä minulla on ollut niin kauan kuin muistan. Yläasteella vaatekokoni oli 38/40 ja pidin itseäni hirveänä norsuna, vaikka näin myöhemmin vanhoja kuvia katsellessa en näytä ollenkaan pahalta. Pyöreältä joo, mutta kuitenkin ihan tavalliselta teinitytöltä.
Tämä kuva on muistaakseni vuodelta 2003. Ihan tavallisen teinin näköinen tuo tyttö minusta on. Ei mikään hoikka tai laiha, mutta ei myöskään mikään mörssäriksi laskettava.
Lukion ensimmäisen vuoden keväällä aloin seurustella ensimmäistä kertaa elämässäni. Muistan kuinka kummitätini ja äitini ihastelivat hoikentumistani seurustelun alkukuukausina. Kai sitä rakastuneena unohtaa syödä, en tiedä. Vajaan puolen vuoden jälkeen aloitin ensimmäistä kertaa e-pillerit, samaan aikaan suhde "vakiintui" ja liikuntaharrastusten sijaan oli paljon mukavampaa jäädä kotiin katsomaan leffoja sen oman murusen kainaloon. Ja syödä jäätelöä tai karkkia. Tai molempia. Paljon. Reilu puoli vuotta tuosta eteenpäin ja olin lihonut (arviolta, en käynyt vaa'alla) yli 25 kiloa. Siis 25 helkkarin kiloa! Muistan kuinka tukala olo silloin oli, housut puristivat ja koulussakin oli aina takki päällä, koska häpesin itseäni. Kerran mieheni vanhempieni luona huomasin peilistä vatsassani punaisina helottavat raskausarvet. Itkin rumuuttani useammankin kerran ja päätin, että nyt saa luvan riittää. Ja kyllähän minä välillä laihduinkin, en tosin tiedä paljonko, kun en edelleenkään suostunut siellä vaa'alla käymään.
Vuodet vierivät ja paino välillä nousi ja välillä laski. Vaatekoko oli koko ajan 46/48 ja vanhoista vaatteistani pystyin vain haaveilemaan. Liikuntaa harrastin edelleen, mutta kai ne syömiset olivat niin huonolla tolalla, ettei paino siksi pudonnut. Kokeilin kaikkea Painonvartijoista äärimmäiseen karppaukseen, mutta eihän tuommoisilla äärimmäisyyksillä mitään pysyvää saa aikaan. Kuvia tuolta ajalta ei ole, mutta hääpäivänäni olin aika lähellä sitä, mitä olen isoimmillani ollut. Surullista on kuitenkin se, että vuosi aiemmin olin ollut vieläkin isompi, muistan nimittäin että vuosi ennen häitä ostamani hääpuvun selän peittävää kappaletta piti pienentää ennen häitä.
Tämä karmea kuva on siis elokuulta 2008. Onnellinen päivä, jolloin olisin mieluusti ollut entisissä mitoissani..
Pari vuotta myöhemmin ulkomaanmatkalla otetuissa kuvissa olin pienempi kuin häämatkallamme, mutta edelleen ISO. Sen matkan jälkeen suuntasin kirjastoon, lainasin Patrik Borgin Rentoa painonhallintaa -kirjan ja luin sen päivässä kannesta kanteen. Olin ollut Kiloklubissa aiemminkin, mutta silloin päätin ihan tosissani ruveta tekemään jotain painolleni.
Tämä kuva on siis otettu vuonna 2010 lomamatkalla.
Kävin siis vaa'alla ensimmäistä kertaa lähemmäs 10 vuoteen tuolloin vuonna 2010. Järkytyin vaa'an lukemasta. Tiesin, että painan paljon, mutta se jättimäinen luku vaa'an näytössä tuli silti shokkina ja suurena yllätyksenä. Taisin silloinkin itkeä aikani (lienee tullut selväksi, että itken paljon). Aloin merkkailla syömiseni Kiloklubiin, tavoittelin vihreitä ruokapalleroita ja järkevää vajetta, ja aloitin myös juoksuharrastuksen. Aluksihan jaksoin juosta tasan 5 minuuttia ja silloinkin syke oli todella korkealla, mutta nopeasti se juoksukunto siitä kasvoi. Vuodenvaihteeseen mennessä paino oli pudonnut reilut 7 kiloa. Vuodenvaihteen jälkeen paino junnaili paikoillaan kuukausitolkulla, huhtikuussa 2011 päätin antaa karppaukselle uuden mahdollisuuden, ja paino lähtikin taas laskuun. Kuukauden aikana putosi lähes 5 kiloa, mutta samalla juokseminen kärsi vähistä hiilareista. Hiilareiden lisääminen kuitenkin sai taas painon junnaamaan, kilo kuukaudessa ei ole kovin hurja vauhti. Juoksu kulki taas kivasti, joten annoin vähemmän painoarvoa painolle ja enemmän kasvavalle kunnolle. Vuoden 2011 loppuun mennessä paino oli kokonaisuudessaan pudonnut lähes 17 kiloa.
Tämä kuva on heinäkuulta 2011. Paino oli pudonnut n. 13 kiloa. Alemmassa kuvassa olen tuon n. 17 kiloa kevyempi, kuva on otettu joulukuussa 2011. (Pahoittelen huonoa kuvanlaatua.)
Tammikuussa 2012 teinkin sitten positiivisen raskaustestin. Paino pysyi kivasti aisoissa reiluun puoleenväliin asti, sitten se lähti räjähdysmäiseen nousuun. Synnärille lähtiessä painoin enemmän kuin laihdutuksen aloittaessani vuonna 2010. Masensi, ärsytti, hävetti. Neuvolan terkkari lohdutteli, että kyllä se imetys sitten vie kilot, ja että joillakin se paino vain nousee enemmän kuin toisilla. Imetys ei onnistunut, kilot jämähtivät tiukasti. Sairaalaan ei jäänyt kuin 4 kiloa, kahden viikon jälkeen raskauskiloja oli jäljellä vielä melkein 10 kiloa. Ne eivät sitten lähteneetkään yrityksestä huolimatta.. Salilla aloin käydä aktiivisesti kun lapsi oli n. 9kk, yritin noudattaa Jutan GoFatGo:ta (saaden itseni vain vielä pahemmin jumiin) ja tein vaikka mitä sirkustemppuja, mutta paino ei vain pudonnut. Tuttu pt salilla kysyi nukkumisistani ja kun kerroin, että en lapseni vuoksi juurikaan nuku, hän kehotti olemaan käymättä vaa'alla niin kauan kuin en saa nukkua kunnolla. Tuota neuvoa en noudattanut (siis kävin kyllä vaa'alla edelleen), mutta otin sen asenteen, että elämäntilanteeni on nyt tämä, ja kehoni ei suostu läskeistä luopumaan, jos en saa nukkua ja käyn ylikierroksilla. Jouduin loppuvuodesta 2013 aloittamaan säännöllisen melatoniinin syömisen, koska univaikeuteni menivät niin pahoiksi. Jossain vaiheessa lapsi alkoi nukkua hieman paremmin, mikä tarkoitti laadullisesti ja määrällisesti parempaa unta myös minulle. Kevään 2014 aikana paino putosi n. 8 kiloa ja painoin vihdoinkin vähemmän kuin ennen raskautta.
Tämä kuva on siis toukokuun lopulta 2014. Kokonaispudotus vuoden 2010 painoon oli -17,4kg, todellisuudessa siis varmasti paljon enemmän, kun en silloin vuonna 2010 ollut isoimmillani.
Sitten tapahtui taas jotain. En vieläkään tiedä tarkkaan mitä. Ensin tulivat hirveät helteet, joiden aikana painoni nousi monta kiloa. Turvotusta, ajattelin. Elokuussa lähdimme viikoksi Kreikkaan, minkä jälkeen vietin vielä viikonlopun kaverini luona Helsingissä ja kävin Cheekin Olympiastadion-keikalla. Kotiin päästyäni vaaka näytti 7 kiloa enemmän kuin kesäkuun alussa. Matkustaminen ja helteet tuppaavat keräämään nestettä, joten ajattelin että normaaliin arkeen palaaminen saa kyllä painon nopeasti takaisin niihin lukemiin, joissa se oli. No, ei saanut. Syksyn aikana kirjoitin graduani, nukuin (taas) huonosti, stressasin ja ahdistuin. Korvasin kunnon lounaan hyvin usein teemukillisella ja lähileipomon munkilla. Salillakaan en ollut käynyt, koska silloisen tilanteen takia olin irtisanonut jäsenyyteni kesällä. Lenkillä sentään kävin säännöllisen epäsäännöllisesti. Syksyn aikana paino oli alimmillaan 3 kiloa korkeammalla kuin keväällä, mutta jouluna painoin jo 10 kiloa enemmän. Puolen vuoden aikana paino oli siis ensin noussut 7 kiloa, laskenut 4 kiloa ja noussut sitten taas 7 kiloa. Jännintä tässä oli se, että vaatekokoni oli edelleen 42, vaikka aiemmin tuossa samassa painossa olin ollut huomattavasti isompi. Painonnousu näkyi kuitenkin selkeästi kasvoissani ja käsivarsissani.
Kulunut kevätkin on ollut melkoista vuoristorataa. Aktiivisen salitreenin aloitin uudelleen helmikuun alussa, ja vaikka paino ei olekaan hirveästi pudonnut, on kehonkoostumuksessa luultavasti tapahtunut jotain muutosta parempaan. Selvää on se, että ns. virallisterveellisellä ruokavaliolla painoni kyllä pysyy samassa, mutta ei putoa. Todella vähähiilihydraattisella ruokavaliolla taas paino putoaa, mutta jaksaminen liikunnassa kärsii. Paras olo ja parhaat tulokset tulevat omalla kohdallani siis karppaamalla, mutta niitä hiilareitakin pitää jostain saada, jotta treenit kulkevat. Jätän siis jatkossakin useimmilta pääruoilta pastat, riisit ja perunat pois, mutta syön kohtuudella esim. ruisleipää kunnon täytteillä. Kuulostaa hirvittävän yksinkertaiselta, mutta minun laihdutushistoriallani se ei todellakaan sitä ole. Olen myös miettinyt paljon sitä, miksi joidenkin on helppoa laihtua ja joidenkin ei, mutta ehkäpä säästän ne pohdinnat vaikka seuraavaan postaukseen.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti